Asiakassuhde on parisuhde

Asiakassuhde on parisuhde yrityksen ja asiakkaan välillä. Henkilökohtainen parisuhteesi kertoo, että tiedät mitä parisuhde vaatii: ylläpitoa, kehittämistä ja luottamusta. Asiakassuhteen hankkiminen voi olla huomattavasti kalliimpaa kuin asiakassuhteen ylläpito, joten pidä mielessäsi, että menestyäksesi, tulisi asiakassuhteeseen panostaa ja pyrkiä kummankin osapuolen menestykseen.

Oli kyse sitten henkilökohtaisesta parisuhteestasi, yritysten välisestä suhteesta tai yrityksen ja kuluttajien välisestä suhteesta, on kaikkien tavoitteena hyötyä tilanteesta. Kuinka raadolliselta se kuulostaakin, olemme kaikki ihmisiä ja omien etujemme perässä.

Mitä etuja sinä pystyt tarjoamaan?

En väitä, että olemalla oma itsesi tai kertomalla kaikille tuotteestasi, olisi väärä tapa toimia. Väitän kuitenkin, että kaikki eivät ole kiinnostuneita kaikesta. Kun vastaat tarpeeseen, olet onnistunut. Anna, niin saat. (Platon).

Mitä jos selvittäisikin ensin tarpeen?

Tuskin puolisollesikaan ehdotat elokuvaa, jonka juuri eilen katsoitte. Tiedät (tai sinun ehkä tulisi tietää), mitä puolisosi haluaa ja todennäköisesti myös toimit sen mukaan. Hän hyötyy ja lopulta, mitä luultavimmin, sinäkin hyödyt. Kun kohtelet myös asiakkaitanne samoin, hyötyvät siitä kaikki.

 

Ylläpidä, kehitä ja ole luottamuksen arvoinen

Suhteen hankkiminen on projekti erikseen, mutta suhteen ylläpito ja kehittäminen vaatii kuuntelutaitoa. Kuuntele miestäsi, vaimoasi tai asiakastasi, selvitä mitä tämä haluaa ja osaat toimia sen mukaan. Siihen kun vielä lisäät rehellisyyden, saat luottamuksen ja mahdollistat pitkän suhteen.

Oletko yrityksenne viestinnästä vastaava ja mietit miten uutiskirjeviestintäänne voisi tehostaa? Ota yhteyttä, niin kerromme lisää.
 

Artikkelin kirjoittaja on Emaileri Oy:n Customer Support Specialist Toni-Markus Korhonen.